sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Päiväni penkkiurheilijana


Itse en tunnustaudu penkkiurheilijaksi. Ratsastusta käyn kilpailuissa katsomassa paikan päällä ja joskus telkkaristakin saatan vilkuilla, mutta siinä lähes kaikki. Olen kuitenkin tämän viikonlopun ollut flunssan kourissa ja jotain urheiluun liittyvää piti keksiä, vaikka lenkille ei uskaltanutkaan lähteä. Viikonloppuna onkin tullut omien tapojeni vastaisesti harrastettua ”penkkiurheilua” oikein urakalla.  Kävin katsomassa naisten ykköspesistä Hämeenlinnan Paukun ja Lappajärven välillä, illalla katsoin Kulman pojat -leffan fanaattisesta jalkapallofanituksesta ja nyt telkkarissa pyörii suora lähetys Lahti – HJK -jalkapallomatsista.  

 
Mikä fiilis!
Ehkä huikein penkkiurheilumuisto minulla on itselleni muutaman vuoden takaisesta Helsinki Horse Shown World Cup -kilpailusta, jossa kilpailivat suomalaisista mm. Anna-Juulia Kontio sekä Nina Fagerström. Heidän ollessaan radalla koko katsomo oli hiirenhiljaa ja viimeisen esteen ylityksen jälkeen koko halli meinasi ratketa liitoksistaan – mahtava tunnelma! Miksi en sitten seuraa muita urheilulajeja yhtä aktiivisesti? Suurin syy on varmasti se, että en tiedä muista lajeista riittävästi päästäkseni samanlaisen tunnelmaan mukaan. Eilen pesäpallopeliä seuratessani (omat pesiskokemukset rajoittuvat lähinnä koulupesikseen) saatoin herättää huomiota katsomassa reagoidessani pelissä tapahtuviin asioihin vasta kun huomaan, että muukin katsomo esimerkiksi taputtaa – en edes välttämättä huomannut, että kotijoukkue teki juoksun. Voin kuvitella, että samalta tuntuu jonkun ratsastusta harrastamattoman mielestä vaikkapa kansallisia kouluratsastuskilpailuja seuratessa.


Penkkiurheilijatko passiivisia ja laiskoja?
Perinteisesti penkkiurheilijat mielletään keski-ikäisiksi, oman aktiivisen harrastusuransa päättäneiksi, keskivartalolihavuudesta kärsiviksi miehiksi, mutta itse ainakin haluan uskoa, että penkkiurheilijoita on paljon muitakin. Pikaisella googlettamisella myös Riikka Turtiaisenväitöskirjassa on päädytty samaan:  ” Turtiainen kyseenalaistaa passiivisen penkkiurheilijan stereotyypin. Nykyajan urheilun seuraaja on aktiivinen toimija..”    
     
Viime vuonna katselin telkkarista Jukolan viesti -suunnistuskilpailuja ja tästä syttyikin kipinä kokeilla suunnistusta. Nyt olemme kaverini kanssa käyneet aktiivisesti tiistai- ja torstairasteilla – pelkästään tämän telkkarin katselun seurauksena. Kohta tulee telkkarista tennistä ja tästä innostuneena meillä on varattuna ensi viikolle jo paikalliselta tenniskentältä tennisvuoro (mailat pitäisi vaan hankkia jostain ennen sitä :D) ja pesäpallon seuraaminen innosti meitä kokoamaan kaveriporukastamme höntsäpesisjoukkuetta. Parhaimmillaan penkkiurheilu antaakin siis kipinän uuden lajin kokeiluun, puhumattakaan siitä, mikä merkitys sillä on lajille! Heidiltä on ilmestymässä vielä aivan lähipäivinä tänne blogiin muuten lajikokeiluteksti ihan erilaisesta lajista, joten kannattaa seurata blogia aktiivisesti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti