perjantai 23. lokakuuta 2015

Yhdessä #kiusaamistavastaan 4.10.

Pari viikkoa sitten otin osaa Kamppailija ei kiusaa -projektin järjestämään Yhdessä #kiusaamistavastaan -seminaariin, jossa käsiteltiin kiusaamista kattavasti eri näkökulmista. Seminaarissa puhujina toimivat alan ammattilaiset: Eeva-Liisa Markkanen, joka toimii nuorisotyön suunnittelijana Mannerheimin Lastensuojeluliitossa, Marja Peltola, VTT tutkija, joka kertoi vuonna 2013 tehdystä lapsiuhritutkimuksesta, Sarah Storm, projektikoordinaattori Folkhälsanista, sekä Maija Gellin, ohjelmajohtaja Suomen Sovittelufoorumi ry:stä, joka kertoi meille VERSO-ohjelmasta.


Itse koen saaneeni seminaarista paljon uutta tietoa ja näkökulmaa kiusaamiseen liittyen. Koulukiusaaminen on meille kaikille tuttu aihe, mutta valitettavasti kiusaaminen on arkipäivää myös harrastusympäristössä. Ratsastajatkaan eivät siltä välty, ja mielestäni tallikiusaamiseen tulisikin puuttua nykyistä tiukemmin.

Kamppailija ei kiusaa -projektin parissa on toteutettu paljon helposti hyödynnettävää materiaalia, joita esimerkiksi ratsastuksenopettajat ja valmentajat voisivat hyvin ottaa käyttöön jokapäiväiseen toimintaansa. (http://www.kamppailijaeikiusaa.fi/materiaalit) Itse innostuin erityisesti PuPista, eli puhepiiristä, jossa kaikki voivat vuorollaan kertoa ryhmän kesken omia tuntemuksiaan. Kamppailijat käyttävät tätä kuulemma esimerkiksi loppuvenyttelyn aikaan, mikä tietysti aiheuttaa haasteita meille ratsastajille, joilla harvoin tämän tyyppistä tilaisuutta treeniin sisällytetään. Liekö tässäkin parantamisen paikka?


Keijo Kamppailija, Pupi-ukkeli. 
Lisää infoa puhepiiristä tästä linkistä!


Ylipäätään tärkein kiusaamista ehkäisevä teko on avoin ilmapiiri, jossa kaikki voivat ilmaista tuntemuksiaan. Valitettavan usein kiusaaminen jää nimittäin aikuisilta huomaamatta, ja nuoren on erittäin haastavaa itse nousta ryhmässä ystäviään vastaan, vaikka kyse olisikin kiusaamistilanteesta. Joskus valmentaja voi olla huomaamattaan jopa osallistuja tähän kiusaamiseen, vähintäänkin katsomalla hiljaa vierestä. Kiusaamisesta tietoinen, oli hän sitten auktoriteettiasemassa tai ei, ei mielestäni voi olla täysin ulkopuolinen kiusaamistilanteessa. Jos katsoo hiljaa vierestä, eikä puutu tähän, on automaattisesti hiljainen hyväksyjä, ja viestii lapsille tämän olevan hyväksyttävä tapa toimia. 

Toisaalta oli helpottavaa kuulla, että tutkimusten mukaan kiusaaminen vähentyy ryhmän sisällä sen kaikissa olomuodoissa, mikäli ryhmä kokee auktoriteetin, esimerkiksi opettajan suhtautuvan tuomitsevasti kiusaamiseen. Yleensä valmentaja on myös roolimalli oppilailleen, ja vaikuttaa omalla asenteellaan paljon oppilaiden käytökseen. Tärkeää onkin muistaa, että tämä toimii niin positiivisessa kuin negatiivisessakin käytöksessä. 

Helppo asia, mitä voit valmentajana tai opettajana tehdä, on tuoda ilmi omalla asenteella ja toiminnalla, että kaikilla on oikeus harrastaa turvallisesti ja hyväksyttynä, riippumatta taitotasosta, sosiaalisesta asemasta tai vaikka pukeutumistyylistä. Jokainen on oma itsensä, ja on sellaisena hyvä ja oikeutettu kuulumaan yhteisöön, ja harrastamaan yhdessä muiden kanssa. Jospa tästälähin keskittyisimmekin jokainen aikuinen siihen, kuinka puhumme kollegoistamme, ja ylipäätään toisista ihmisistä lasten kuullen. Mitä suustamme päästämät asiat kertovat lapsille sosiaalisesta kanssakäymisestä? Itse aion ainakin miettiä tarkemmin, ennen kuin sanon mitään toisista ihmisistä, ja puuttua mahdolliseen ikävään sanailuun myös lasten toimesta. Meidän tallille mahtuu jokainen erilainen ratsastaja, toivottavasti myös teidän tallille! 

Sovitaanko, että tästä lähin myöskään 
#ratsastajaeikiusaa? Ketään, missään, ikinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti