tiistai 9. helmikuuta 2016

Ikuisena oppijana

Blogimme sai jo toistamiseen vieraskynätekstin. Tällä kertaa kirjoittajana toimii Sanna Sassi, Ratsastajainliiton aluekoordinaattori, lapset ja nuoret. Aiheena Sannan tekstissä on oppiminen, lapsi- ja nuorisotyön merkitys ja Nuoret Päättäjätkin.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hevoskerhon ohjaajien jatkokoulutuksessa
käytännönharjoituksissa Aulangolla 17.1.2016
Sain viime vuonna työssäni uudeksi vastuualueeksi hevoskerhotoiminnan. Ensi puuhana pääsin tekemään Kerhonohjaajan oppaan päivityksen ja suunnittelemaan uutta jatkokurssikokonaisuutta yhdessä kokeneiden kerhonohjaajakouluttajien kanssa. Nyt on takana kaksi ensimmäistä uuden kaavan mukaista jatkokurssia ja fiilis on innokas.


Ratsastuksen tuleva kantava voima löytyy näiden tekijöiden joukosta. Kursseilla olen saanut seurata osaavia, motivoituneita, tavoitteellisia ja tunnollisia nuoria, jotka osallistuvat tekemiseen ihanan avoimesti ja oppimishaluisesti.

Ohjaajakurssilla Järvenpäässä 6.2.2016
nuoret laativat omia kerhotehtäviä.
Tämän vuoden alusta työnkuvani on muokkautunut kohti uusia uria. Hevoskerhotoiminta on laajentunut lapsiksi ja nuoriksi ja innostus vaan kasvaa. Tämän tehtävän kautta olen saanut tehdä töitä myös Nuorten Päättäjien ja heidän luomansa Nuorten Äänellä 2020 -strategian kanssa. Valtavan hieno työkalu viitoittamaan tietä ja strategian takaa löytyy upeita, innovatiivisia nuoria. Erityisesti Kämäräisen Anun kanssa olen jo ehtinyt osallistua useampaankin yhteiseen projektiin ja herännyt oivaltamaan jotain omasta elämästäni: tuollainen minäkin olin kymmenisen vuotta sitten. Tuolla samalla innolla tarttumassa kaikkeen uuteen, tuolla ihailtavalla elämän ja kokeilunhalun asenteella. Ja tuon tunteen terävimmän kärjen olen matkan varrella päästänyt tylsistymään. En vielä paljon, mutta liikaa kuitenkin. Ja sehän ei sovi.

Lapset ja nuoret liiton toiminnassa tarkoittaa käytännössä jokaisella toiminnan tasolla nuorten äänen ja näkymisen, sekä lapsille ja nuorille sopivan tarjonnan varmistamista. Se työ on kokonaisvaltaista ja merkityksellistä, sitä työtä ei kukaan voi tehdä yksin, vaan se kuuluu meille kaikille toimijoille talleilla, seuroissa, kilpailuissa, tapahtumissa, alueilla ja liitossa. Mitä haluan sanoa nuorten parissa työskenteleville? Jos annat vapauden toimia, annat mahdollisuuden ottaa vastuuta. Teemme työtä upeiden asioiden parissa!

p.s. Otan mielelläni vastaan ajatuksianne ratsastuksen nuorisotyöstä, toiveista, onnistumisista ja opettavista kokemuksista. Minut tavoitatte osoitteesta sanna.sassi@ratsastus.fi

Tekstin kirjoitti: Sanna Sassi

Ohjaajakurssilla Järvenpäässä 6.2.2016 nuoret
Arvokas Kasvatus –harjoitteiden parissa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti