keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Nuoret Päättäjät 2017–2019 hakee jäseniä!

Ehkä oletkin jo huomannut, että NP hakee parhaillaan uusia jäseniä. Me "vanhat" päätimmekin koota vuosien
20142017 Nuoret Päättäjät-ryhmän toiminnasta jokaisen omat kohokohdat yhteen postaukseen teille ihailtavaksi - sekä tietysti meille itsellemme muistoksi hienosta kolmesta vuodesta innostuneessa ja inspiroivassa ryhmässä! Jokainen meistä on näiden kolmen vuoden aikana vastannut omasta vastuualueestaan Suomen Ratsastajainliiton toiminnassa ja sitä kautta päässyt yhteisten ja yksilöidympien teemojen kautta tutustumaan ja ennen kaikkea vaikuttamaan liiton toimintaan nuorten näkökulmasta. Meillä oli upeat kolme vuotta, toivottavasti tekin nautitte aikaansaannoksistamme!


Anu Kämäräinen
Nuoret Päättäjät -ryhmä on antanut minulle todella paljon näiden kolmen vuoden aikana. Olen saanut ihania ystäviä, päässyt mielenkiintoisiin eri hevosalan tapahtumiin ja ennen kaikkea päässyt edistämään itselleni tärkeitä asioita Ratsastajainliitossa, erityisesti nuorten kuulluksi tulemista. Huippuhetkiä mahtuu mukaan monia, mutta haluan jakaa teille niistä kaksi. Ensimmäinen tapahtui lokakuussa 2016, kun vedin nuorisovastaaville omaa työpajaa Buustia ratsastuksen nuorisotoimintaan -päivässä. Tunsin ylpeyttä siitä, että ryhmämme on saanut muutosta aikaan ja että saan omalta osaltani olla rakentamassa nuorisovastaaville uutta toimenkuvaa ja koulutusta. Työpajan aikana sain vahvistusta sille, että tekemämme työ on ollut oikean suuntaista ja että uudistuksellemme on tilausta. Tuntui mahtavalta saada nuorisovastaavilta jälkikäteen kiitosta päivästä ja sen annista, kun oli nähnyt sen eteen paljon vaivaa.

Toinen ikimuistoinen kokemus syntyi Pyhätunturilla tammikuussa 2016. Olimme Teijan kanssa Ratsastajainliiton aluepäivillä ja seuraavaksi ohjelmassa olisi illallinen. Sain Teijan houkuteltua mukaani hupailuun, jonka ideana oli laskea illallisravintolalle pulkalla. Näin myös säästäisi huomattavasti aikaa, joka kuluisi kävelyyn. Pulkka luisti törkeän hyvin ja hujauksessa olin alhaalla. Teija ikuisti laskuni videolle, enkä vieläkään voi katsoa sitä hymyn nousematta huulille. Myönnettäköön, että laskun loppuvaiheessa pulkka karkasi käsistäni ja päädyin tekemään tarkempaa tuttavuutta lumikinosten kanssa, mutta se vain lisäsi Teijan naurua! 


Anu ja Teija aluepäivillä 2016.
Onnistuneen mäenlaskun jälkeen on helppo hymyillä!






Emmi Korpiola
Parhaat muistoni tehdyistä asioista liittyvät kahden upean Kummihevonen-kampanjan ideoimiseen, suunnittelemiseen, toteuttamiseen ja vetämiseen. Hanke on vuosina 2015 ja 2017 yhdistänyt 280 kummihevosta erilaisten yhteisöjen, laitosten, päiväkotien ja koulujen kanssa.

Ratsastajainliiton sosiaalisen median näkyvyyden suunnitteleminen ja kehittäminen sekä sinne sisällöntuottaminen ovat olleet yksi isoista ilon ja onnistumisen aiheista minulle viime vuosina. Ne tulevat sitä jatkossakin olemaan.

Kolme vuotta Nuorissa Päättäjissä ovat avanneet mahdollisuuksia tutustua upeisiin hevosihmisiin niin ammattimielessä markkinoinnin ja viestinnän parissa kuin myös vapaa-ajalla. Kiitos teille kaikille, erityisesti upeat Nuoret Päättäjät, jatketaan rokkaamista!

Emmi vastaanottamassa Kummihevonen -hankkeen saamaa Hippoksen
Vuoden Kunniamaininta -palkintoa tammikuussa 2016. Kuva Ilkka Nisula.


Kesäkuussa 2015 Emmi vastasi ravi- ja ratsunuorten aktiivien yhteisen seminaaripäivän
järjestämisestä Jyväskylän Killerillä. Kuvassa näkyvissä muun muassa päivän aikana
erinomaisesti kunnostautunut Nuoret Päättäjät -ryhmä.

Eveliina Toivonen
Mun paras muisto on oikeastaan ihan Nuoret Päättäjät -ryhmän alusta. Meillä oli juuri päättynyt haku tällä hetkellä toimivaan ryhmää ja liiton toimistolta Ninan kanssa pääsimme käymään läpi meille saapuneita hakemuksia. Oli ihan mahtava lukea hakemuksia ja nähdä kuinka motivoituneita, aktiivisia, erilaisia ja monipuolisia nuoria meillä on ratsastusharrastuksen parissa! Vielä hienompo muisto on oikeastaan kyseisen ryhmän ensimmäinen tapaamiskerta. Huomasimme heti, kuinka hyvin ryhmä toimi yhdessä ja kuinka hauskaa meillä oli - vaikka kaikki tapasimme toisemme vasta ensimmäistä kertaa.


Arkistojen kätköistä: ensimmäinen virallinen ryhmäkuva syksyltä 2014!
Vakavista ilmeistä huolimatta kivaa on ollut alusta alkaen.

Heidi Pakarinen
On vaikea valita vain muutamaa kohokohtaa, joita toimintakautemme aikana on ollut. Ylipäätään meidän porukka, jolla olemme päässeet oikeasti viemään asioita eteenpäin ja vaikuttamaan on ollut ihan huippu! Sain siis ryhmämme kautta myös uusia ystäviä - ja toki sen lisäksi paljon muita uusia tuttavuuksia, joihin olen saanut tutustua muiden projektien ja omien vastuualueideni kautta. Muutamia kohokohtia mainitakseni: seura- ja talliristeily ja siellä nuorisostrategian ensiesittely, itse strategian luontiviikonloppu Jyväskylässä sekä toki nyt hyvinkin ajankohtainen Hevoset Kaivarissa -tapahtuman suunnitteluun osallistuminen.

Strategiatyön lomassa tutustuimme Jyväskylään pyöräillen.


Mari ratsailla.
Mari Salminen
Itse koen saaneeni Nuorten Päättäjien avulla mahdollisuuden verkoistoitua ja saada uusia kokemuksia itseäni kiinnostavien asioiden parissa. Ehkä mieleenpainuvimpia muistoja on olleet muunmuassa Talent-valmentajatapaaminen, jossa pääsin seuraamaan Christoph Hessin klinikkaa yhdessä Talent-valmentajien kanssa. Pääsin siis käytännössä kouluttamaan samalla itseäni ja tekemään taltiointia ryhmän blogiin. 

Lisäksi muistoihin on jäänyt erityisesti ratsastuskouluoppilaiden mestaruuksissa järjestetty iltaohjelma, jossa oli kiva meno ja kohtalaisen paljon porukkaa. Tietysti myös kaikki ryhmän yhteiset tekemiset ovat olleet tosi tärkeitä.











Yritysmaratonviestillä keväällä 2016.
Teija Ryhtä
Kolmeen nopeasti kuluneeseen vuoteen Nuoret Päättäjät -ryhmässä on mahtunut monenlaisia uusia kokemuksia, haasteita ja onnistumisia. Erityisen iloinen olen siitä, että nuorten asemaan sekä seurakehittämisen kautta erilaisten yhteisöjen toimintaan vaikuttaminen on tukenut myös ammatillista kasvuani tulevana sosiaalityön ammattilaisena. Ja tulihan siinä matkan varrella yksi maratonviestikin juostua...

Kirjoittamalla vaikuttaminen on minulle erityisen luontaista, joten painavina saavutuksina ryhmän toimintakaudelta jäivät mieleen yhdessä laatimamme nuorisostrategia sekä sukupuolisensitiivisyydestä ja yhdenvertaisuudesta kirjoittamani osuus Reilun Pelin työkirjaan. Ryhmä on tarjonnut minulle omannäköiseni tavan vaikuttaa ratsastusmaailmaan - ja tietysti edustaa ulospäin rakkaan lajini esimerkillisenä vaikuttajana! Ryhmän tuki, innostus ja yhteisen tekemisen luovuus ovat kantaneet meidät pitkälle. Kiitos tästä kuuluu mahtavien ryhmäläisten lisäksi kaikille toimintamme mahdollistaneille!

Nuoret Päättäjät edusti Ratsastusgaalassa Lahdessa vuonna 2015.
Sielläkin jokaisella oli oma pesti hoidettavana!

















Oletko 20–29-vuotias nuori? Oletko tuntiratsastaja, seurasi nuorisovastaava, alueesi kisahai tai aivan jotain muuta, mutta hevoset ja ratsastus ovat sydämessäsi? Hae nyt mukaan 20172019 Nuoret Päättäjät -ryhmään tästä! Lupaamme sinulle unohtumattoman matkan erinomaisessa seurassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti