perjantai 24. maaliskuuta 2017

10+1 syytä lähteä ratsastusmatkalle

Tämän kertaisen vieraskynän on kirjoittanut Riitta Kosonen seura- ja tallipalvelujen johtoryhmästä.


10 + 1 syytä lähteä ratsastusmatkalle

Ratsastusmatkailu sopii kaikille. Eri ratsastuslajien harrastajat, kilpailijat ja omaksi iloksi harrastavat saavat matkailusta uutta potkua lajiinsa. Ratsastajan iällä tai ratsastuskokemuksella ei ole juuri merkitystä, sillä matkakohteita löytyy joka lähtöön. Oma ratsastuskarttani nuppineulat kertovat Horsexplore-seikkailuista 15 maassa ja 20 kohteessa.

Matkakärpänen puri minua yhdeksän vuotta sitten Viron Kuusekännun vaelluksella. Sen jälkeen olen muun muassa vaeltanut Mongolian aroilla, Albanian maaseudulla, Katalonian rannikolla, kiitänyt rantalaukkaa Costa Ricassa, hieronut kouluratsastusliikkeitä portugalilaisilla lusitanoilla, hypännyt maastoesteitä Italiassa, työskennellyt gaucho-karjapaimenten apuna Argentiinalaisella ja seikkaillut ratsastussafarilla Botswanassa. Ja matka jatkuu. Yhtään reissua en vaihtaisi pois. Päinvastoin, löydän koko ajan uusia syitä lähteä reissuun. Tässä kymmenen:

1 Tutustut hyviin tyyppeihin. Matkalle on kiva lähteä porukalla, ja vaikka lähtisit yksin, tapaat paikan päällä samanhenkisiä ihmisiä. Yhteinen vaellus eksoottisella maaseudulla yhdistää kummasti, samoin illalliskeskustelut ratsastuspäivien päätteeksi. Parhaimmillaan solmit reissulla elinikäisiä tuttavuuksia.



2 Koet vieraita hevoskulttuureja. On elämys seurata argentiinalaisgauchoja karjatöissä, vaeltaa ecuadorilaischagrojen kanssa tulivuorilla ja seurata mongolihevosmiesten työskentelyä jurttakylässä. Kielitaito ei ole ongelma: oppaat puhuvat englantia ja hevosmiesten kanssa toimii elekieli, sillä hevonen ja päivän askareet yhdistävät. Matkalla oppii, että erilaisuus on rikkaus eikä ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa elää hevosten kanssa. Tärkeintä on tyytyväinen hevonen.




3. Pääset ratsastamaan eri rotuisilla hevosilla niiden omassa elinympäristössä. Lännenelokuvien katselu saa uuden vivahteen, kun on itse karauttanut quarterilla tai appaloosalla Amerikan mantereella. Satulatuntumaa eri rotuihin saa myös lähempänä Suomea: tölttäävä issikka, varmajalkainen eestinhevonen ja apassiharjainen norjanvuonohevonen löytyvät lähes naapurimaista. Euroopan kohteista löytyy iberialaisten lusitanojen ja PRE-hevosten lisäksi vaikka ranskalaisia camarguenhevosia, italialaisia maremmoja ja albanialaisia tarpaaneja. Lista on loputon.



4 Vaelluksilla maastoilet kyllikseksi ja teet sen turvallisesti. Vaellushevoset ovat tottuneet luontoon eivätkä säpsy jokaista risahdusta ja räyskyttävää koiraa. On ihanaa antaa hevoselle maastossa pitkät ohjat ja rentoutua nauttimaan luontoäänistä.



5 Sukellat hevosen kanssa syvälle luontoon. Ratsastussafarilla Afrikassa laukkaat seeprojen ja kirahvien kanssa ja väistelet petoja kuten muutkin eläimet. Tunnet olevasi osa luontoa, sillä vaikka villieläimet varovat ihmistä, ne eivät erota ratsastajaa hevosen selästä.



6 Nautiskelet laukkaparatiisissa.  Kotimaan ratsastustunneilla laukkahammasta jää usein kolottamaan, mutta ratsastusvaelluksilla laukkatulppa aukeaa. Vaikea sanoa mikä on parasta: rento meditatiivinen laukka kukkakedoilla, reipas kaahaus loputtomilla aroilla vai laukkaavien kavioiden tahti vuoroveden kovettamalla rantahiekalla.



7 Pääset kokeilemaan GP-liikkeitä. Monissa kouluratsastuskohteissa osa hevosista on koulutettu GPtasolle saakka. Vaikka et olisi koskaan tehnyt lentävää laukanvaihtoa tai piaffia, saatat taitavan opettajan ja kokeneen opetusmestarihevosen avulla ”maistaa piaffi-mansikkaa”. Riittää, että noudatat ohjeita etkä estä hevosta tekemästä upeaa liikettä. 

8. Saat näppituntumaa uusiin lajeihin. Moni ratsastuskohde on ylpeä kansallisista ratsastusperinteistään ja järjestää hauskoja lajikokeiluja. Ratsastusohjelmaan on hauska sujauttaa hetki hevospooloa Argentiinassa, valjakkoajoa Puolassa tai Unkarissa, working equiationia Portugalissa tai polocrossea Etelä-Afrikassa.



9 Vietät laatuaikaa perheesi kanssa. Ratsastavat äiti ja tytär oppivat lisää toisistaan ja rakentavat tasavertaista suhdetta yhteisellä ratsastusmatkalla. Voit ottaa mukaan myös ei-ratsastavat perheenjäsenet, kun valitset kohteen, jossa muu seurue voivat patikoida, maastopyöräillä, golfata, joogata tai nauttia muuten vaan merestä ja auringosta. Myös vaellusohjelma voidaan rakentaa niin, että perheenjäsenet lounastavat ja illastavat yhdessä.




10 Tuet eettistä hevostaloutta. Ratsastusmatkatoimistot valitsevat kohteensa huolella, valvovat niiden toimintaa ja auttavat kohteitaan hevosten hyvinvointiin ja matkailupalveluihin liittyvissä kysymyksissä.  Matkatoimistot tekevät myös yhteistyötä keskenään, vaihtavat kokemuksiaan ja tukevat yhdessä alan kestävää kehitystä. 

+1  Ratsastusmatkailu on parhaimmillaan kustannustehokasta. Itä-Euroopassa on lukuisia laadukkaita ja edullisia kohteita, joissa viikonlopun ratsastustunnit, majoitus ja täyshoito saattavat maksaa yhteensä sen mitä sama määrä ratsastustunteja hinnakkaassa suomalaisessa ratsastuskoulussa. Toki hintahaitarin toisessa päässä on myös arvokkaita safari- tai kartanomatkoja. Matkatoimistoilla on erilaisia järjestelmiä, mutta esimerkiksi Horsexplore ei ota asiakkailtaan välityspalkkiota, vaan tarjoaa aina edullisimman hinnan. Matkatoimisto tarjoaa turvaa myös ongelmatilanteissa, jos matka peruuntuu syystä tai toisesta.

Mukavaa ratsastusreissua!

Seuraa ratsastusmatkailuun erikoistunutta blogiani www.riittareissaa.blogspot.fi

2 kommenttia:

  1. Mistä löytyy ulkomaaisten tallien osoitteet?osoitteet

    VastaaPoista
  2. Ulkomaalaisia talleja voi googlettaa ja etsiä keskustelujen perusteella. Mitään yleistä tallikoostetta ei ole olemassa.
    Ratsastusmatkatoimistot kokoavat valitsemansa tallit omaan tarjontaansa. Eli matkat varataan ratsastusmatkatoimistosta.
    Aika usein näkee, että ulkomaalaisen tallin varausjärjestelmä linkkautuu suoraan ratsastusmatkatoimistolle. Lisäksi tallit listaavat nettisivuillaan, minkä matkatoimistojen kautta heille pääsee.
    Eli suosittelen tutustumaan ratsastusmatkatoimistojen tarjontaan ja kysymään sieltä lisätietoja kohteista. Edustajat tuntevat kohteet hyvin, koska pitävät niihin koko ajan yhteyttä.

    VastaaPoista