perjantai 17. maaliskuuta 2017

Tätiratsastajat - hyve vai pahe?


Hevoset ovat ihania. Siihen kiteytyy, miksi 170 000 suomalaista ratsastaa. Suomessa lisääntyvässä määrin on eräs joukko ratsastajia, joka ratsastusheimon sisällä muodostaa aivan omanlaisen kulttuurinsa.


Tässä kulttuurissa esiintyy monenlaisia edustajia, on niitä samaan Burberry-kuosiin itsensä ja hevosensa verhonneita, jotka vievät maasturinsa sävytettäväksi autoliikkeeseen oman kultamussukkansa rautiasta kiiltoa vastaavalla ruskealla. Ja on niitä, jotka pilates-tunneilla vahvistavat juuri niitä oman istunnan kiperiä kohtia, jotta viikon paras hetki tiistai-illan ratsastustunnin jälkeen, oman vakioporukan kanssa sinne tallin parkkipaikalle keräännyttäessä, on huomata, että edistystä sen lempparituntsarin selässä on tullut. On niitä, jotka kasvattavat omat luomuporkkanansa tallille vietäväksi. Niitä jotka vaativaa kilpailevat ja niitä, jotka harjailevat ja käyvät maastossa kävelemässä. Jokainen heistä rakastaa hevosia ja nauttii niistä tunteista, joita hevoshetket tuovat. Tässä heimossa jokainen on omanlaisenaan, omalla tavallaan harrastaessaan, aivan yhtä arvokas ja ihana juuri sellaisena tätiratsastajana kuin on.

Onko ratsastus ja hevoset harrastuksena ja elämäntapana tätiratsastajalle hyve vai pahe? Tein empiirisen tutkimuksen. Vein Ratsastajainliiton jäsentallien Tervetuloa ratsastamaan-kampanjan innostamana yhden tädin ratsastamaan. Tälle tädille hevoset ovat tuttuja, oma harrastelijaratsastajaura on katkennut esikoisen synnyttyä kolmisen kymmentä vuotta sitten, toinen lapsistakin on aikoinaan viety tallille rakastumaan hevosiin, mutta itse ei ole tullut kiivettyä takaisin selkään. Mutta kyllä se ajatus siellä on kytenyt. Ehdottaessani selkään palaamista mahdolliselle tätiratsastajalle ilmassa on alkuun hieman empimistä, mutta taustalla kuulee pienen "entä jos sittenkin vielä"-ajatuksen?


Yhtenä talvisena lauantaina suuntaamme tätiratsastajan kanssa Teiskon kylään Tampereelta Orivedelle päin. Määränpäämme on Viitaniemen Ratsutila ja tätiratsuna siellä odottaa luotettava suomenhevonen Kulkuri.





Selkään kiivetään ja menoakin riittää, sillä lailla juuri sopivasti.


Ratsastustunnin jälkeen kysyn, miltä tuntuu? "Ihanalta! Ja vaikealta! Ihan erilaiselta kuin 30 vuotta sitten, mutta silti ihan samalta."


Vastauksesta päättelen, että kyllä se taittaa, hyvät tätiratsastajat, olla se ilon aihe, se tuskan aihe, se kavereiden tuoja, se pankkitilin tyhjentäjä olla sellainen hyve, mitä ilman ei samalta elämä tuntuisi.




Tule rohkeasti tätiratsastajaksi! Ratsastus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia harrastaa monin eri tavoin. Hevosen kanssa voit liikkua harrastamisen ja kuntoilun ilosta tai huippu-urheilla olympialaiset mielessä. Hevosen kanssa toimiminen virkistää ja rentouttaa, vaikkei satulaan aina nousisikaan. Tallilla vietetty aika antaa voimia myös muuhun elämään.


Lisätietoja Tervetuloa ratsastamaan -kampanjasta täältä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti