tiistai 16. tammikuuta 2018

Iloa hevosesta -blogikirjoituskampanja / 4 osa

”Lähes kahdenkymmenen lajin parissa vietetyn vuoden aikana olen saanut kunnian tutustua lukuisiin omilla tavoillaan upeisiin hevosiin. Mutta kuten kuuluisa lause kertoo ”every rider has that one special horse that one horse who changes everything about them”, on itsellänikin yksi ylitse muiden. 

Vuonna 2012 etsin itselleni harrastuksellisesti täysin uutta suuntaa. Joko löytäisin jotain, joka palauttaisi mielenkiintoni ratsastukseen, tai lopettaisin kokonaan. Selasin eräänä alkuiltana Facebookia tavalliseen tapaani, kunnes silmiini osui kaunein koskaan näkemäni hevonen - musta unelma, Play Blues nimeltään. Ilmoituksessa kerrottiin matkaratsuna olleen lämminveriruunan osaavan ratsun perusasiat, mutta ei juuri muuta. Tietoisesti en tällaista projektia itselleni hakenut. Kuin huomaamattani kirjoitin omistajalle viestin, ja lopulta päädyin koeratsastamaan ruunaa ensimmäisen kerran. 

Muistan vielä näidenkin vuosien jälkeen, kun tarhassa seisoi puiden katveessa kuvankaunis musta ruuna. Koeratsastus ei lukeutunut historiani onnistuneimpiin suorituksiin, mutta jokin sai minut jäämään. Ruuna tarjosi laukkaa enemmän kuin mitään muuta, mutta alusta asti minulla oli tunne, ettei sen kanssa tarvitsisi pelätä mitään. Mitään muuta kuin luopumista...

Aloitimme kunnon ja tasapainon kasvattamisen maastoilemalla. Maastoilun taas aloitimme etenemällä muutaman metrin kerrallaan, kääntymällä kotiin, ja takaisin ympäri. Pitkään selvitimme, kumpi meistä roikkuisi vallankahvassa kiinni ensimmäisenä. Matkaratsutaustansa vuoksi ruunalla riitti kuntoa kanssani asioista taistelemiseen. Mittava kunto yhdistettynä lujaan tahtoon tekivät jokaisesta kerrasta niin mielenkiintoista, ettei minusta ollut luovuttamaan.

Monet kerrat lähdin itkien kotiin, enkä kokenut epäonnistuneeni missään muussa yhtä paljon. Silti tämä ruuna teki minut onnellisemmaksi kuin mikään. Samoilimme keväisin maastossa lintujen laulua kuunnellen. Myöhemmin opettelimme yhdessä kouluratsukon alkeita, ja edistyimme hienosti. Vietimme paljon aikaa kahdestaan. 

Yhteinen taipaleemme kesti viisi vuotta. Sen aikana opimme paljon toisistamme. Ruuna on ollut yksi ratkaisevimmista tekijöistä matkallani. Se saattoi minut vuosien ajan lähemmäksi kouluratsastajan unelmaani. Ilman sitä tuskin olisin tässä, nykyisten mahdollisuuksieni äärellä. 

Sittemmin tämä hevonen ei enää soveltunut käyttööni, ja minun tuli tehdä elämäni yksi vaikeimmista päätöksistä. Vaikka etenemiseni ratsastajana maksoikin lopulta teidemme erkaantumisen, jää jäljelle ikuinen velka kiitollisuudesta. Kyseinen ruuna astui elämääni juuri oikealla hetkellä, kasvatti minusta periksiantamattoman ja muistutti siitä, miksi olen aina rakastanut hevosia.”

Kuvan hevoset eivät liity tarinaan.
Kuva: Sonja Holma / SRL 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti