torstai 15. maaliskuuta 2018

Vuoden 2017 toinen uusi Sinettiseura on Luhtajoen Ratsastajat

Sinettiseura on nuorisotoiminnan laatuseura. Sinetti on tunnustus seuran aktiivisesta, monipuolisesta ja laadukkaasta lapsille ja nuorille suunnatusta toiminnasta. Toinen vuonna 2017 sinetin saaneista seuroista on Luhtajoen Ratsastajat. Nuoret Päättäjät lähettivät myös heille kysymyksiä ja nyt pääsemme lukemaan vastauksia puheenjohtaja Mari Lieskosken vastaamana.

Este/kepparikisat Sini Sillanpää ja Salli Pietarinen
Kuva Luhtajoen Ratsastajat


1. Millaista nuorisotoimintaa seurassanne on tarjolla?
Uusimpana juttuna on viime syksynä valittu Nuorten hallitus, jonka tehtävänä on miettiä nuorisoasioita seurassa. Se on lähtenyt kivasti toimintaan ja nuoret ovatkin tuoneet aikuisille jo monta uutta pohdittavaa asiaa. LuhRassa toimii ponikerho, jossa nuoret oppivat hevosmiestaitoja ja puuhaillaan muutakin kivaa.  Jollain kerroilla siis vaikkapa harjoitellaan lastaamaan poneja, toisilla taas pidetään kepparituntia. Välillä ponikerho on osallistunut vaikkapa talkoisiin tai kisojen järjestämiseen.  Seura järjestää erilaisia tapahtumia kuten ystävänpäivä tapahtuma, pikkujoulut, luhtis expo, joissa on erilaisia aktiviteettejä. Tapahtumissa on ollut mm. korkeushyppykisaa, poniagilityä, kepparikisoja, talutusratsastusta. Erittäin suosittua on ollut kaverikuvaus, jossa valokuvaaja on ottanut kuvia itsestä ja omasta lempihepasta.
Lisäksi olemme silloin tällöin järjestäneet oheisliikunta tapahtumia.
Viime vuonna järjestettiin matka Tallinna Horse Showhun, johon järjestimme mukaan haluaville nuorille huoltajat.
Seura järjestää kisat noin 3 krt vuodessa ja näihin tapahtumiin voivat nuoret osallistua, joko kisaamalla tai auttamalla järjestelyissä.
Nuoret osallistuvat myös talkootoimintaan, välillä maalataan yhdessä esteitä tai ponien ulkotarhoja tms., näistä voi talkoopassiin kerätä talkoopisteitä.
Lisäksi olemme järjestäneet erilaisia koulutuksia, kuten sääntökoulutus, kilpailujen järjestämisen koulutus jne.

2. Sinettiseura on nuorisotoiminnan laatuseura. Miten toimintanne mielestäsi eroaa perustason ratsastusseurojen nuorisotoiminnasta?
Lähtökohtaisesti LuhRan jäsenistö koostuu isosti nuorista jäsenistä. Meidän seurassa osallistetaan nuoria paljon. Nuoret saavat olla mukana päättämässä asioista ja mukana tekemässä seuratyötä. Lisäksi meidän viestintä tapahtuu paljolti somessa, koska se on helppo tapa tavoittaa kerralla paljon seuralaisia. Käytämme mm. WhatsAppia. Teemme paljon yhdessä niin nuoret kuin aikuisetkin. Seurassa järjestetään paljon tapahtumia ja lähdetään yhdessä erilaisiin hevos- ja muihinkin tapahtumiin. Nuorisotoiminta on meillä suunnitelmallista. Siihen halutaan panostaa ja se näkyy vahvasti meidän toimintasuunnitelmassa ja budjetoinnissa.  Meillä on nolla-toleranssi kiusaamisen suhteen. LuhRassa on selkeät pelisäännöt. Pidämme vuosittain vanhempainillan, jossa olemme pohtineet omat pelisäännöt myös vanhemmille. Hallitus pohtii usein, miten voitaisiin tukea nuorten terveellisiä elämäntapoja ja miten voisimme järjestää erilaisia oheisliikunta tapahtumia.

3. Onko toiminta ollut jo pitempään vaaditulla tasolla ja sinetti vain puuttunut, vai lähdittekö kehittämään toimintaa saadaksenne sinetin? Jos kehititte, mitä kaikkea olette tehneet?
Ajatus sinettiin lähti oikeastaan toiminnantarkastuksesta, jossa toiminnantarkastajamme, joka tarkastaa myös muita urheiluseuroja totesi, että miksi ette ole hakeneet sinettiä, kun teillä on toiminta näin hyvällä mallilla.  Siitä se ajatus sitten lähti. Selvitettiin, että kuinka paljon asioita meiltä puuttui vielä sinetistä ja lähdettiin kehittämään toimintaa sinetti mielessä.  Sinetin myötä ehkä huomasimme sen oheisliikunnan tärkeyden ja olemme panostaneet myös siihen.  Ehkä suurin uudistus on, että olemme pitäneet vanhempain iltoja ja muutoinkin pyrkineet ottamaan vanhemmatkin huomioon seuran juttuja suunnitellessa. Sinetin saatuamme meillä on nyt myös tärkeä vastuu pitää seuran nuorisotoiminta samalla tasolla.  Uusia juttuja kehitellään kovasti ja yksi niistä on ollut tuo nuorten hallitus, jonka toimintaa ilolla seuraamme. Siinä on niin monta hyvää juttua, jotka yhdistyvät: Nuoret pääsevät vaikuttamaan. Me saamme paremmin tietoa siitä, millaisia juttuja kannattaa järjestää. Nuoret oppivat kansalaistaitoja, sosiaalisia taitoja ja yhteisöllisyyttä. Ja lisäksi meillä kasvaa niitä meidän korvaajia, tulevia hallituksen jäseniä, jotka sitten joskus jatkossa jatkavat meidän tekemää työtä. Tuota kasvua on hieno katsella.

4. Millaisia mahdollisuuksia nuorilla on vaikuttaa seuran toimintaan?
LuhRan nuorilla on todella hyvät mahdollisuudet vaikuttaa. Aloittanut Nuorten hallitus, on yks hyvä reitti. Viime vuonna myös esimerkiksi kilpailujen päivämäärät sovittiin yhdessä nuorten kanssa.  Meidän opet ja hallitus ovat helposti lähestyttävää porukkaa, joten meitä on myös helppo tarttua hihasta tallin pihalla ehdotuksineen.  Lisäksi WhatsApp, Insta, Facebook- keskusteluissa usein kysellään mielipiteitä, kuten vaikkapa millaisia seuravaatteita seuraavaksi tilattaisiin. Nettisivuille laitamme välillä kyselyitä erilaisista asioista, joihin seuralaiset sitten pääsevät vastaamaan. Olemme myös sopineet seurassa, että hallituksen kokouksiin voi tulla mukaan, vaikka ei hallitukseen kuuluisikaan.

Ravistarttikurssi
Kuva Luhtajoen Ratsastajat


5. Kuka tai ketkä vastaavat seuranne nuorisoasioista? Mitä heidän tehtäviinsä kuuluu?
Seuralla on nuorisovastaava, joka vastaa nuorisotoiminnan toteutumisesta esim. ponikerhon toiminnasta ja nyt siis myös auttaa uutta nuorten hallitusta, mutta kyllä nuorisoasiat ovat koko seuralle/hallitukselle erityisen tärkeitä. Nuorisovastaava on linkkinä nuorten hallituksen ja hallituksen välillä. Nuorisoasiat ovat esityslistalla joka hallituksen kokouksessa. mm.  Nuoret huomioidaan kilpailu- tai tapahtumasuunnitelmia tehdessä.

6. Miten sinetin hakemisprosessi eteni?
Sinettiprosessi eteni todella sujuvasti. Merkkiä haettiin viime keväänä. Ensin päätettiin, että laitamme paperihommat kuten valmennuslinjat, pelisäännöt ja toimintalinjat siistiin kuntoon. Lähetimme sinettiä varten tarvittavan materiaalin sähköiseesti SRL: ään, jonka jälkeen SRL:ltä tultiin käymään seurassa. Yhdessä katsottiin missä vaiheessa meillä homma oli ja mitä meidän pitäisi vielä kehittää. Tämän jälkeen tehtiin pienet viilaukset ja jäätiin odottelemaan. Syksyllä sitten seurassa kävivät SRL:n ja Olympiakomitean edustajat, jotka tekivät sinettiseura auditoinnin. Auditoinnin tulokset lähetettiin muutaman päivän päästä seuralle ja ne näyttivät vihreää valoa. SRL:n hallituksen kokous sitten hyväksyi meidät sinettiseuraksi lokakuussa. Eli vuoden 2018 alusta olemme saaneet käyttää sinettiseuramerkkiä.

7. Mitä hyötyä sinetistä on seurallenne?
Sinetti on merkki laadukkaasta nuorisotyöstä. Merkki on meille kunnia-asia. Esim. seuraa valitessa se voi olla hyvä valttikortti. Lisäksi se muistuttaa meille, että teemme tärkeää työtä. Ja onhan sinettiseurana olemisesta etujakin esim. tiettyjä alennuksia voi saada SRL:n tuotteista. Lisäksi pääsemme osallistumaan SRL:n sinettiseuraseminaariin.  Sinettimerkki oli myös tärkeä kannuste meille saattaa asiat vielä parempaan kuntoon, jotta voimme merkin saada. Sinetti on siis auttanut meitä kehittymään vielä paremmaksi ja auttaa meitä pitämään saavutetun tason.

8. Seuran nuorten terveiset muille nuorille (ajatuksia omasta seurasta, hyvä idea jakoon tms.)
LuhRa on kiva seura, jossa porukka auttaa toisiaan, ei riitele keskenään ja kaikki tulevat toimeen kaikkien kanssa.  Kivoimpia juttuja seurassa ovat kisat, talkoot ja matkat. Tallinnan matka oli huikea!  Parasta seurassa on yhdessä tekeminen ja yhteishenki.
Mun terveiset muille nuorille on, että tehkää yhdessä, olkaa kilttejä toisillenne ja auttakaa toisianne. Älkää kiusatko!  Jos vaikka joku on tulossa myöhässä tunnille, niin sille voi hakea hevosen valmiiksi ja auttaa jo laittamaan sitä kuntoon.  Ja sellaiset terveiset, että kannatta pitää yhteisöpiiri sellaisena, että vaikka ei niin toisesta tykkäisikään, niin pitää tulla kaikkien kanssa toimeen. Ihan niin kuin koulussa ja työpaikoillakin.

Nuorille mahdollisuus just vaikuttaa seuraan niin että niitä kuunnellaan (nuorisohallitus tms) ja nuorille neuvoks että olkaa aktiivisia seurassa!

Nuorisotoimintaa vois lisätä tai mun mielestä olis hyvä jos jokasella seuralla olisi oma nuorisohallitus tai sellanen joka päättäis nimenomaan nuorten jutuista kun pitkään on jo ollu ns aikuisten hallitus nii lasten on tosi hyvä lisä

Liza ja Rinsessa
Kuva Luhtajoen Ratsastajat
Lisää tietoa seuran nettisivuilta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti